Maanantai 18.1. 2016
Kirpeänä pakkasaamuna ajoimme koulun autolla Haapavedeltä Mikkeliin. Varasimme onneksi matkaan riittävästi aikaa, sillä Mikkelissä harhauduimme reitiltä. Onneksi Miialla oli kännykässä navikaattori, jonka avulla löysimme perille Etelä-Savon ammattiopistolle Metsäkouluntielle.
Mikkelistä mukaan lähtivät opettaja Kati Paasonen ja opiskelijat Sinituuli Honkanen, Max Vuorinen ja tulkki. Mikkelistä jatkoimme matkaa linja-autolla Lappenrantaan.
Lappeenrannassa meitä oli vastassa Anna-Liisa Pekkanen lohipiirakoiden ja kahvin kanssa. Saimaan ammattiopistosta mukaan lähti Anna-Liisa Pekkasen lisäksi opettaja Liisa Saarento ja opiskelija Tatiana Kalinina. Kainuun ammattiopiston osallistujat jäivät pois opiskelijan sairastumisen johdosta.
Näin ensikertalaiselle Viipuriin menijälle rajanylityksessä oli monta vaihetta. Selvisimme kuitenkin melko nopeasti, kun oli arkipäivä ja vähemmän liikennettä.
Viipurissa pistäydyimme kauppakeskus Karusellissa vaihtamassa ruplia ja ostamassa vettä ja hedelmiä. Sen jälkeen menimme syömään Viipurin maa- ja metsätalousoppilaitokselle. Majoituimme ”Lepakkohotelliin” (www.bathotel.ru). Ensimmäinen suunniteltu majapaikka (Sokolinskoen lomakylä) oli peruuntunut putkirikon johdosta ja myös toinen oli peruuntunut kylmyyden takia (Herzenin instituutin asuntola). Lepakkohotellissa oli lämmintä riittävästi ja vähän liikaakin.

 

Tiistai 19.1. 2016
Hotellin aamupalan jälkeen kävelimme Viipurin Alvar Aalto-kirjastoon, jossa kilpailut järjestettiin.

Kirjaston johtaja esitteli meille aluksi kirjastoa ja kertoi sen eri vaiheista. Kirjaston on suunnitellut Alvar Aalto. Kirjaston valmistuttua 1935 nuori Alvar Aalto nousi kansainvälisesti tunnetuksi arkkitehdiksi. Neuvosto aikana rapistunut kirjasto remontoitiin suomalais-venäläisenä yhteistyönä vuosina 1994-2013. Huomiota herätti auditorion aaltomainen katto, joka oli tehty pontatuista puurimoista. Tämän ansiosta salissa ei tarvittu kovaäänislaitteita. Toinen erikoisuus oli eteisen kattoikkunat ja ovet.
Kilpailun avasi Viipurin maa- ja metsäkoulun rehtori, joka esitteli kilpailun tuomariston puheenjohtajan Tatjana Komarovan sekä muut kilpailun tuomarit. Tuomareita oli neljä: Suomesta tuomareina oli Liisa Saarento ja Kati Paasonen.

Kilpailuun osallistui 11 opiskelijaa Leningradin oblastin ja Suomen ammatillisen oppilaitosten opiskelijoita. Jokaiselle opiskelijalle oli jaettu valmiiksi ämpäriin ja maljakkoon leikkokukat. Lisäksi sivupöydällä oli leikkovihreitä, orkidean kukkia ja oksia ja sidontatarvikkeita, joita kukin kilpailija sai käyttää tarpeen mukaan. Kilpailun yleinen teema oli ”talvinen mieliala” ja käytettyjen kasvien piti pysyä elossa koko kilpailun ajan.
Ensimmäinen sidontatyö oli sisustustaulun koristelu, johon oli varattu 2 tuntia aikaa. Tekniikka oli vapaa.

 

Toinen työ oli luovan kimpun valmistaminen, jossa piti olla punontaa. Aikaa oli varattu 2 tuntia.
Viipurin televisio kävi tekemässä kilpailureportaasin, joka alkaa uutisissa kohdasta 15:00 Tässä linkki uutisiin: http://vyborg.tv/gorod-novosti-po-vyborgski/24748-programma-gorod-novosti-po-vyborgski-ot-20-yanvarya-2016-goda.html
Päivä ehtikin jo pitkälle iltapäivään, ennen kuin pääsimme syömään.
Ruokailun jälkeen kilpailutehtävänä oli lahjaksi annettava asetelma, joka tehtiin veneenmalliseen tuohiastiaan leikkokukista. Aikaa tehtävän tekemiseen oli 2 tuntia. Töiden jälkeen kilpailijoiden piti käsitellä jäljellä olevat kukat niin, että ne kestävät seuraavaan päivään.
Anna-Liisa Pekkasen ja Miia Kyllösen kanssa lähdimme käymään Lallukan talossa olevassa kukkakaupassa ja joissakin muissakin liikkeissä. Lallukan talo on Viipurin kauneimpia rakennuksia, joka on entisöity Venäjän museoviraston valvonnassa. Se on ollut aikoinaan kauppaneuvos Juho Lallukan koti. Kukkakauppa oli näkemisen arvoinen ja kävin siellä vielä illalla kaikkien suomalaisten opiskelijoiden kanssa.
Illalla kävimme syömässä Viipurin maa- ja metsätalousoppilaitoksella heidän pienellä linja-autolla. Lunta satoi sekä ulkona että auton sisällä kattoluukusta…

 

Keskiviikko 20.1. 2016
Keskiviikkona kilpailupäivä alkoi venäläisten tuomareiden sidontanäytöksenä. He olivat valmistelleet pohjat etukäteen ja kukittivat ne ekskursion aikana.

Neljäs kilpailutehtävä oli yllätystyö: halon koristelu, johon aikaa oli varattu 1,5 tutia.
Tuomaristo arvioinnin tuloksena oli, että Viipurin maa- ja metsätalouskoulun opiskelija voitti kilpailun 576 pisteellä, toisena oli Etelä-Savon ammattiopistolta Sinituuli Honkanen 474 pisteellä ja kolmantena samasta oppilaitoksesta Max Vuorinen 451 pisteellä. Hanna Pirnes oli neljäs 449 pisteellä. Yleisön äänestyksen voitti Max Vuorinen. Seuraavassa kuvia sijoilta 1-4.

Kello olikin jo 16, kun pääsimme kotimatkalle. Mikkelissä olimme noin 19.30 ja Haapavedellä torstaita vasten yöllä kahden jälkeen.

 

Mitä opimme matkalla?


Saimme vaihtaa ideoita ja osaamista puolin ja toisin: punontatekniikoista, luonnonmateriaalin käytöstä ja erilaisista toteutustavoista. Sidontatöissä ja toteuttamistavoissa näkyi eri maiden välinen kulttuuriero. Venäjällä luonnonmateriaalia voi hakea metsästä ilman maanomistajan lupaa.
Kilpailutilanne oli meille uusi kokemus ja teimme havaintoja mitä on huomioitava kilpailuja järjestettäessä. Tärkeää on tuomareiden puolueeton toiminta.
Tutustuttiin matkan aikana Mikkelin, Lappeenrannan ja Viipurin oppilatoksiin ja henkilöstöön sekä oppilaisiin. Huomasimme, miten hyvät puitteet Suomessa on opiskella ja tehdä työtä verrattuna naapuri maan oloihin. Kiitollisia saamme olla myös monipuolisesta ruoasta, joka on ilmainen täällä Suomessa.
Toivomme, että alkanut yhteistyö poikii myös tulevaisuudessa mahdollisuuksia tällaisiin kilpailumatkoihin – ainahan se kouluolot voittaa. Lähdemme mielellämme huhtikuussa Kaliningraadiin, jos kutsu tulee.


Haapavedellä 27.1.2016
Marita Tölli, Hanna Pirnes ja Miia Kyllönen

 

Lataa täysimuotoinen PDF raportti JEDUn www-sivuilta tästä linkistä!